sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Viikon kuumat #3

Hack The System

Maneesh Sethi bloggaa omasta etätyöläisyydestään ja menestyksestään maailmalla. Tieto on murusina, ja sitä joutuu poimimaan sieltä sun täältä, mutta elävä esimerkki siitä, että matkustaminen ja työnteko on mahdollista.

Tuntemattomien tervehtiminen ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin

Tunteita kuumentanut aihe menneeltä viikolta. Brändäyksen kannalta todella huono asia. Käännetään vähän näkökulmaa: Tulet Thaimaan lomalta ja kerrot kaikille ystävillesi, miten maan oma kulttuuri on tuhounut sitten viime näkemältä ja kaikki aito ja alkupräinen on korvattu muovi krääsällä, kalliilla hinnoilla ja huonolla palvelulla. Matkustaisitko tämän arvion perustella? Tai Pariisin loman jälkeen toteat että oli viimeinen loma, kun kaikki olivat niin töykeitä koska et osaa puhua ranskaa.

Samaan negatiiviseen mielikuvien kategoriaan menee tämä uutinen Espanjasta. Koirien pahoinpitely on tuomittava teko ja asioita on hyvä tuoda päivänvaloon, mutta jo artikkelin toinen kommentti tiivistää miten yksi negatiivinen uutinen saattaa vaikuttaa omaan mielikuvaamme koko maasta:

"- Tämä kertoo kaiken Espanjasta. En halua tietää enempää. Eikä enää ylistäviä juttuja poskisuutelijoista, kiitos."

Sama koskee myös Suomea.

Ps. täällä voit tutustua paikalliseen järjestöön joka taistelee eläinten oikeuksien puolesta.

 Inglorious Fruits&Vegetables

Ranskassa on tuotu rumat hedelmät ihmisten silmien eteen. Nerokas kampanja yrityksen imagon nostoon sekä kyseenalaisia standardeja ja ajattelutapoja vastaan. 

Työaikalaki rajoittaa työnteon joustoa

Työnaikalaki laahaa perässä, muutosta on luvassa, mutta tosin aluksi koskemaan vain ylempiä toimihenkilöitä.

7 syytä itsensä brändäykseen

Ja vielä viimeiseksi 7 syytä miksi itsensä brändäys kannattaa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Visio tulevaisuudesta työntekijän näkökulmasta

Miltä näyttävät työmarkkinat twentysomething sukupolven näkökulmasta?

 Kylmältä. 

Itse olen ollut vierestä katsomassa kun ison yrityksen asenneilmasto muuttuu lämpimästä me-hengestä jääkylmäksi tulostavoitteelliseksi tekemiseksi. Irtisanomiskierros oli armoton, talossa montakymmenta vuotta työtä tehneet potkaistiin pellolle tylysti, osa ulkoistettiin, toimintoja siirrettiin maakuntaan ja samalla ihmisille sanottiin että "muuta perästä tai etsi uusi duuni" sekä kaikki toiminnot vedettiin todella kireälle ja vanhat edut poistettiin. Millainen oli yrityksen tulos ennen kaikkea tätä? Erinomainen. 

Olen myös nähnyt kuinka omat esimiehet valehtelevat kirkkain silmin kaiken olevan kunnossa. Ennen joulunpyhiä tulee kuitenkin tyly ilmoitus ketkä eivät enää palaa tammikuussa kohteeseen töihin. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Sekä sitten ne kaverien stoorit. 

Yhden työpaikalla kommunikaatio on olematonta ja yhteistyö ei pelaa kollegoiden tai esimiesten suuntaan. Työpanosta ei arvosteta ja työn on samaa pakertamista päivästä toiseen.


Toista kaivertaa tietoinen palkoista ja etuuksista säästäminen, etenkin kun kyseessä on kannattava yritystoiminta ja työsuhde on jatkunut pitkään. Myöskään työntekijän ammattitaitoa ei haluta kehittää pyynnöistä huolimatta. Tiedotus ontuu ja ei kulje edes sisäisesti.

Kolmannella olematon perehdytus työtehtäviin, riittämätön budjetti projektien toteuttamiseen ja turhissa kokouksissa istuminen.

Neljännellä työvoimaimatoimiston painostuksesta hankittu turha tutkinto. Työharjoittelussa käy nopeasti ilmi, että esimies ei pidä harjoittelijastaan ja sulkee tämän työyhteisön ulkopuolelle. 

Viidennen omat esimiehet eivät omaa riittävästi johtamisosaamista, työympäristön ongelmiin ei haluta kiinnittää huomiota tai ne kielletään kokonaan. 

Kuudennella narsistiset esimiehet vaikeuttavat työntekoa. Tuki ja arvostus puuttuvat kokonaan.

Seistsemännellä fiilistä kiristää HR-osaston mielipide siitä, että työntekijän pitäisi olla yritykselle kiitollinen, kun työnkijät saavat jo niin paljon. Kiitollisuutta pitäisi osoittaa, eikä kyseenalaistaa vinossa olevia asioita, eikä etenkään tuoda mietteitään julkisuuteen.

Kaikki ovat sanoneet samaa: "Oon tässä katellut muita töitä." 

Kun usein raskaan rekrytointiprosessin jälkeen on päädytty siihen yhteen henkilöön, niin miksi tämä Match Made In Heaven muuttuu From Hell kokemukseksi? 

Miksi kaikki osapuolet ovat usein sitä mieltä että "onneksi pääsin pois/onneksi älysi lähteä?" Missä meni vikaan? Miksi näin tapahtui? Miksi ensimmäiset positiiviset fiilikset ja ilo muuttuu sietämättömäksi juustoksi, jota on pakko niellä, kunnes uusi paikka löytyy? Kenellä on oikeasti varaa tälläiseen? Työnantajan näkökulmasta rekrytointi täytyy aloittaa alusta, kuten myös perehdytys ja se on aikaa ja resursseja vievää.

Onko yrittäjyys ainoa vaihtoehto oman työn miellekkyyden takaamiseksi, vai pystyttäisiinkö tässä vielä innovoimaan? Vincin ainakin osoittaa että se on mahdollista. 

Millainen se tulevaisuuden visio sitten voisi olla? Entistä vapaampi työnkuva johon pystyisi aktiivisesti vaikuttamaan. Avoin vuoropuhelu, prosesien kehittäminen ja oman työn vapaa muotoilu ja ideointi. Vapaus valita oman projektit ja kolleegat. Liikkuvuus yrityksen sisällä ja mahdollisuus vaikuttaa siihen missä työnsä haluaa tehdä. Sivusto, ohjelma tai tietokanta, joka mahdollistaisi sen että toisilleen sopivat yritys ja työntekijä löytävät toisensa helposti ja vaivattomasti. Vähän kuin deittipalvelu, mutta nyt mitattaisiin työmaailman yhteensopivuutta. 

En minä ainakaan halua olla onnettomassa työsuhteessa, enkä usko että kukaan muukaan sitä kaipaa elämäänsä.
















lauantai 19. heinäkuuta 2014

Visio tulevaisuudesta yrityksen näkökulmasta

Microsoft ilmoitti taas kerran isoista irtisanomisista ja ne osuvat raskaasti Suomeen. Moni varmasti pohtii että miksi? Miksi Suomi jossa työvoima on koulutettua ja jossa on pitkä historia matkapuhelin alalla? Vastaus on yksinkertainen: Korkea verortus. Pakollisten verojen lisäksi työntekijämaksut  tekevät työnkijöiden pitämissen alalla kuin alalla todella kalliiksi. Kilpailu on globaalia ja me häviämme sen usein mitä tulee hintaan. Parhaiten pärjäävät yritykset, jotka kilpaisevat Suomen sisäisillä markkinoilla. Kun siirrytään rajojen yli, peli muuttuu.

Yritykset hakevat jatkuvaa kasvua. Myynnin kasvu, tuloksen kasvu, yrityksen kasvu ja niin edelleen. Yhteiskuntamme perustuu jatkuvaan kasvuun ja kasvua haittaavia tekijöitä siedetään huonosti. Työntekijät mahdollistavat kasvun, mutta ovat samalla monen yrityksen näkökulmasta myös pakollinen menoerä johon halutaan panostaa vain se pakollinen minimi.

Verot ja uudet säännökset eri aloilla syövät tulosta ja se pakottaa yritykset hakemaan tapoja säästää vimmatusti. Klassisia tapoja toimistoissa ovat: siivouksen kilpailutus ja vaihto halvempaan sekä siivouskertojen harvennus. Kopiopaperin vaihto halvempaan, pullan ja kahvien tarjoamisen lopettaminen kokouksissa, ilmaisten työharjoittelijoiden palkkaus, toimistotarvikkeiden vaihto edullisempaan, TYKY-päivien karsiminen, kertakäyttö kahvimukien ja lusikoiden poisto ja niin edelleen. Kun kaikki mahdollinen ja mahdoton on tällä saralla tehty, joko samaan aikaan on alettu karsimaan työvoimaa tai tätä harkitaan. Tässä kohtaa liikutaan hankalissa vesissä. Miten monta tyyppiä voidaan potkaista pellolle? Missä menee se raja jossa leikkaukset alkavat syödä tulosta? Tuleeko halvemmaksi palkata ulkoistettua työvoimaa? Millaisen taakan työntekijän harteille voi laittaa ennen kuin palkkaa on pakko nostaa?

Kuten aikaisemmin todettua, yritykset sietävät heikosti kasvun ja tuloksen heikentymistä. Nyt eletään siirtymäaikaa vanhastasta uuteen, ja tämä on se jolloin monia tulee sattumaan.

Yhtenä aamuna istuessani taas kerran A-junassa aloin miettimään miltä Helsinki näyttäisi jos täällä olisi siirrytty etätyöskentelyyn. Ja miksi siihen siirryttäisiin? 

Varmasti jossain kohtaa yritykset siirtyvät työskentelemään "virtuaalitoimistoihin" joka käytännössä tarkoittaa sitä että yrityksella ei ole enää fyysistä toimistoa, vaan lähes kaikki työskentevät kotoa käsin. Miksi? Kustannusten takia. Kun kaikkialta muualta on jo leikattu, ovat toimistotilat seuraava kohde.  Ensin siirretään toimisto mahdollisesti kaupungin laitamille ydinkeskustasta, sen jälkeen ehkä lähimpään kuntaan jossa verotus on myötämielisin ja sen jälkeen kenties maakuntaan. Pian todetaan että samat työt voisi tehdä kustannustehokkaammin jos toimistoa ei olisi ollenkaan.

Pankit toimivat tällä segmentillä suunnannäyttäjinä. Monet asiakaspalvelijat vastaajat puhelimeen ja sähköposteihin aivan muualta kuin missä pääkonttori sijaitsee ja suurinosa on ulkoistettua työvoimaa.

Yritykselle on vapauttavaa, jos sen ei tarvitse kantaa huolta työntekijästään. Siksi vuokratyövoima on suosittua. Kenties halvempaa, helpompaa päästä työntekijästä eroon nopeasti ja siitä ei tarvitse ottaa mitään päänvaivaa. Kaikki hoituu maksamalla välitysvirman laskun.

Kuvitellaan siis että 10-vuoden kuluttua meillä ei ole enää fyysisiä toimistoja, miltä siis Helsinki näyttää?

Meillä ei ole enää tiettyihin kellonaikoihin sidottuja ruuhkia. Ihmiset eivät enää suunnittele elämäänsä työpaikan sijainnin perusteella ja ovat vapaita toteuttaaan unelmansa. Moni toteuttaa etuajassa eläkehaaveensa maalle muutosta, nyt sille ei ole enää esteitä. Helsinki huomaa pian olevansa tilanteessa jossa maalla ja asunnoilla keinottelu on tullut päätepisteeseen. Asuntoja on enemmän kuin innokkaita muuttajia. Toimistorakennuksia joko puretaan, muutetaan varastoiksi tai asunnoiksi. Kahviloissa istuu enemmän päiväsaikaan ihmisiä tekemässä töitä ja työpisteen vuokraaminen toimistohotellista on suosittua.

Ketkä hyötyvät tästä trendistä? Maakunnan ja kylät saavat paluumuuttoa, IT-yritykset kehittävät virtuaalisia työympäristöjä ja uusia tuoteitteita, kahvilat ja toimistohotellit kokevat kasvua, ruuhkat vähentyvät, parisuhteet ja perheet voivat paremmin, kun kotona ollaan enemmän läsnä ja elämänlaatu paranee. Elämä suunnitellaan niin että kaikki on lähellä ja autoa ei juurikaan tarvita, lyhyet matkat liikutaan polkupyörällä tai laatikkopyörällä.

Ketkä häviävät? Isot kaupungit menettävät asukkaita, asunnoilla keinottelijat ja asunnostaan yihintaa aikanaan maksaneet asukkaat, luultavasti verotulot vähentyvät valtiolta radikaalisti, huoltoasemat bensiinin myynnin vähennyttyä, autokaupat ja rakennusliikkeet, siivousfirmat ja oletettavasti vuokratyöfirmat. 

Seuraavaksi pohdin samoja näkymiä työntekijän näkökulmasta.


perjantai 18. heinäkuuta 2014

Viikon kuumat #2

Tämän viikon kuumat ovat:


Espanjaariisumassa.com


Nina Celikel kirjoittaa Espanjasta viiltävällä otteella ja ei pelkää pölyttää niitä pimeämpiäkään nurkkia. Hyvä listaus myös niistä vähemmän tunnetuista rannikon yrittäjistä.

Somerekry


Jani Rajaniemen perustamassa ryhmässä jaetaan linkkejä ja vinkkejä miten työllistyä Somen avulla ja siistiä oma profiili edustavaksi. Twitterissä #somerekry

Ei oo totta


Katleena Kortesuo bloggaa ja kirjoittaa tietokirjoja aiheinaan mm. Some ja julkinen esiintyminen. Katso etenkin kirjat osio! Blogimarkkinointi ja Tee itse brändi -kirjat iskevät suoraan jokaisen 2010-luvun yrittäjän ja bloggaajan sielunmaisemaan.

Jounin kauppa


Sampo on hillitön K-kauppias Ylläksellä ja aivan ässä mitä tulee Some hypeen ja markkinointiin. Plus päivityksistä tulee todella hyvälle tuulelle joka kerta. Tässä hyvä malli itsensä ja yrityksen markkinointiin.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Viikon kuumat #1

Viikon kaikki mielenkiintoisimmat uutiset on nyt jostain kumman syystä julkaistu tänään HS Verkossa.

Stockan kello näyttää kovia taloudellisia aikoja

 

Pidä tunkkisi, hyvinvointivaltio

 

Piilotyöttömyys Suomessa jo lähes 1990-luvun tasolla

 

Kyllä, muutos on käynnissä ja samaan aikaan monella eri rintamalla. Äärettömän toivoa antavana pidän meidän nuorten uskallusta ottaa oma elämä haltuun ja irtautua vallalla olevasta systeemistä. En itse pidä vanhan rahan linnakkeiden (=eläkevakuutusyhtiöiden)  pöhöttyneestä tavasta olla ja elää. Tuskin tulen ikinä mitään eläkettä saamaan, vaikka maksaisin itseni kipeäksi. Mielummin säästän itse ja katson minne asti se kantaa. 

"Vaikeaksi tämän tekee se, että käynnissä on samaan aikaan sekä ilmastonmuutos että tsunami." 

Veit sanat suustani.

 

 

lauantai 12. heinäkuuta 2014

12 euroa + Alv

Brändäys on pyörinyt ajatuksena jatkuvasti takaraivossa viimeisesn viikon alan. Asiakkaiden ja tulevan kassavirran metsästyksen lisäksi pitäisi vielä osatä myydä itsensä, brändätä. 

"Mitä sä niinkun teet?" On ollut monen ensimmäinen kysymys. Siihen on ollut aavistuksen vaikea vastata, kun mulla ei ole ollut sitä sanaa jolla kuvailisin itseäni. Se kuvaus jota olen käyttänyt on ollut aivan surkea myyntipuhe, liian pitkä ja epämääräinen. "No tota, se on niinkun silleen että teen kotona duunia markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun parissa." Tottahan se on, mutta yleensä kuulija on vain hämmentynyt lisää. Konkretia on puuttunut, ja kun se puuttuu, ei toisessasynny sitä ahaa elämystä. Yleensä se elämys nimittäin johtaa mutkan kautta uusiin kontakteihin. 

Googlea on tullut käytettyä kiivaasti ja tulin törmänneeksi kolmeen nettisivustoon jotka nimenomaan yhdistävät työnantajan ja freelancerin etätyössä. Sieltä se sana jota yritin keksiä löytyi. Virtual Assistant.

"Seeking a Virtual Assistant willing and able to handle whatever tasks come up that can be handled remotely.  Anticipated projects include:  scheduling, database management, Microsoft Word editing (precise attention to detail needed for legal projects), Power Point projects, Prezi projects, Excel, marketing material development, online research, project management, scheduling travel details, etc.
Position requires flexibility, attention to detail, and great attitud."


Meillä Suomessa perinteisesti ostetaan sen maitotölkin sijasta koko lehmä, ja etätyö rämpii vielä hyvin marginaalisena segmenttinä työmarkkinoilla.

Mulle on hieman mysteeri se että mitä työnantajapuoli pelkää etätyössä? Miksi sitä ei kehitetä aktiivisesti? Miksi laskuttavia tuntityöntekijöitä ei palkata enemmän? Miksi työtehtäviä ei järjestellä enempää? Miksi nimenomaan pitää saada ihminen istumaan toimistolla 8 tuntia? Miksi ei oikeasti mietitä mitä tehtäviä pystyisi tekemään kotoa käsin ja mitä on pakko tehdä toimistolla? Onko liikkuvuus ainoastaan johtajan etu?

"I'm looking for a Virtual Assistant to help me manage incoming calls and emails, schedule events, and help me stay on top of all of my obligations....... We are looking for the right person with a view to a long term relationship. Must speak fluent English and have excellent communication skills and organisational skills. Please do not apply if this is not you"

Suomen taloudella ei mene hyvin. Innovatiisuus on hukassa, verotusaste on korkea, kilpailukyky maailmalla heikko ja rakenneuudistuksia ei uskalleta tehdä. Tämä kaikki pätee niin valtio- kuin yritystasollakin. Kustannuksia karsitaan lemppaamalla jengiä pellolle, vaikka tässä tilanteessa pitäisi alkaa miettimään laatikon ulkopuolelta ja uudistaa niitä vanhoja toimintatapoja.

"I’m looking for a highly motivated, detail-orientated, independent individual to be my virtual assistant! I own a home-based business looking to have someone help a few hours each month for duties such as - Computer work - Create monthly newsletters - Event Coordination - Social Media Marketing - Research topics, ideas and tools."

Viimeisen 10-vuoden aikana  työtapoja on saatu tietokoneiden avustuksella tehostettua todella paljon ja häviävän pieni osuus esimerkiksi b to b laskuista kulkee enää posteljoonin laukussa. Siltikin sen duunari täytyy noköttää toimistossa, vaikka infra sen työn tekemiseen muuallakin on jo olemassa.

Looking for Virtual Assistant. Organize files and information for meeting including but not limited to the following: To Do List, Travel Bookings, Phone Calls, Appointments Set up, Integrate information into Shared Calendar. 

Suomesta puuttuu vielä se alusta jossa virtuaaliset freelancerit ja työnantajat voisivat kohdata helposti. Varmasti jossakin maatalossa hikoillaan parhaillaan pitkää päivää, kun ei ole löytynyt tunniksi tai pariksi auttavaa käsiparia vaikkapa laskutuksessa, markkinointiin ja tilauskannan hoitoon. Kotisivut pitäisi päivittää, mutta mistäs sitä nyt sitten sopiva kaveri löytyisi. Facebook sivuille pitäisi  kanssa saada sisältöä, mutta kun hommaa olisi vaan 5 tuntia viikossa, niin kuka sen homman ottaa vastaan?


"Real Estate company in USA need virtual Assistant: 1)Help us to create and maintain databases of investors, mortgage investors, note buyers 2) Search distressed properties according to guidelines from internet sites 3) Analyze, determine and submit considerations 4) E- mails and calls to databases and distressed property owners, realtors. 5) Communicate with clients, affiliates etc 6) Search internet for needed info 7) Any other administrative functions assigned."

Isojen yritysten ovia on varmasti turha lähteä kolkuttamaan tällä saralla ensimmäiseksi. Innovatiivisista pienistä IT-alan firmoista varmasti löytyy taas kaikua. Voin kuvitella miten HR-osastoissa rypistellään otsaa kun näkevät puoli vitsinä lähettämäni hakemuksen. "Jaa että Espanjasta käsin. Mites se muka onnistuisi? Onhan ne tiedot tuolla tietokannassa, mutta kyllä sen ihmisen nyt vaan täytyy olla paikanpäällä" Varmasti jossain kohtaa teen postauksen johon kokoan anonyymisti eri yrityksistä tulleet hylsyt. Niitä tulee varmasti olemaan paljon.

Onneksi innovatiivisuus ei ole maailmasta vielä kuollut ja melko varmasti elätän itseni lähinnä oDeskin, Freelancerin ja eLancen kautta.

Tässä vielä turkylle oma profiilini oDeskissa. 

Mitä minun työpanokseni maksaa euroissa? Vastaus löytyy artikkelin otsikosta ;) 

torstai 10. heinäkuuta 2014

Valmistelut Suomessa

Tässä käyn läpi asioita, joita ei ehkä välttämättä tule ajatelleeksi:

Passin uusiminen:

Uusi maksaa Espanjan konsulaatissa triplaten, joten parasta uusia passi seuraavaksi 5 vuodeksi.

Bonuskortit:

Kun S-bonuskortin lopettaa, saa takaisin aikanaan maksetun liittymismaksun. 100 € on aika iso raha. Lopetustapa selvisi vasta kun lähetin sähköpostia, olivat piilottaneet tiedon melko hyvin sivuillensa. Eli mene S-pankkiin tai Prisman palvelupisteeseen ja täytä kaavake. Rahat saa heti mukaan.

Verotus:

Riippuen omaisuuden määrästäsi ja perheesiteistä, sinulla on eritavalla määräytyvä verovelvollisuus Suomeen. Soitin verohallintoon ja tulimme siihen tulokseen että voin hakea rajoitetun verovelvollisuuden poistoa. Tätä varten pyysin lausunnon Kelasta kosken kuulumisestani sosiaaliturvan piiriin muuton jälkeen ja yritin saada täytettyä muuttoilmoituksen Maistraattiin. Niin, yritin. Sitä kun ei pysty netissä täyttämään kuin aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Soitin Maistraattiin ja pienen suostuttelun jälkeen sain kehotuksen hakea postista paperinen muuttoilmoitus kaavake ja tulla sen kanssa Maistraattiin jotta saan leimat ja jäljennöksen paperistä. Verohallinto on vielä sen verran vanhanaikainen, että haluavat kaiken postitse paperilla. Näiden lisäksi kirjoitan vielä avoimen saatekirjeen jossa selvitän tilanteeni. Alustava arvio oli jo että pitäisi onnistua, ei ongelmaa.

Epäilen virkamiesten olevan sen verran lomalla ja käsittelyn kestävän tovin ja siksi hoppuilen asian kanssa.

Mitä iloa tästä kaikesta on?

1. Ei huolta epähuomiossa syntyvistä veroveloista tai muusta.

2. Veronpalautukset pika-pikaa etuajassa.

3. Espanjan sosiaaliturvan piiriin pääsee ainoastaan käymällä töissä ja maksamalla veronsa Eli lääkäriin ei ole juurikaan asiaa ilman että maksat sosiaalimaksua.

4. Kun olen osa systeemiä, saan reseptilääkeeni edullisemmin.

Reseptit:

Päivän sana on Eurooppalainen lääkemääräys. Mikäli Espanjan kunnallinen hallinto on jähmeä ja hidas liikkeissään, voin lompsia reseptin kanssa lähimpään apteekkiin.

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Katetuotto-, ALV- ja tuloverolaskelma

Huom! Teksi sisältää karkeita virheitä ja vahvaa mutua. Kirjoitan tämän uudelleen kunhan näen tilitoimistostani ihan oikeita pitäviä laskelmia. 

Kuivaa tekstiä osa II:

Oma idea on tosiaan tehdä kotoa käsin erilaisia asiakaspalvelu ja markkinointi keissejä asiakasyrityksen toiveiden mukaisesti. Olen minimoinut kulurakenteen niin paljaaksi kuin mahdollista ja toivottavasti mitään hankintoja ei tarvitsisi tehdä. Käytän nyt omia lukujani esimerkkinä. Tämä kaikki koskee siis toiminimeä eli autonomoa näin espanjalaisittain.

Otathan huomioon, että kaikki tieto on netistä peräisin, joten jossain kohtaa saattaa olla virhe tai toinenkin. Etenkin verotuslaskemat ovat lähinnä oikealla hehtaarilla. Kaikkia mahdollisia lukuja on pyöristetty luonnollisesti ylöspäin.



Yllä listattuna kulut jotka pitäisi saada loppuvuodesta vähennettyä verotuksessa. Ilmeisesti kaikki kuitit ja laskut täytyy olla toiminimelle kirjoitettuja ja yrityksen tiedot tunnistenumeroa myöten ovat pakollisia, muuten näitä ei tulla verotuksessa hyväksymään.

Sosiaalimaksu on siitä hauska kaveri, että satoi tai paistoi, oli tuloja tai ei, niin sen joutuu maksamaan joka ikinen kuukausi. Olettaisin tämän johtuvat pimeänä tehtävistä töiden määrästä. Laskin korkeamman sosiaalimaksun kuin todellisuudessa tulen maksamaan. Ikäni takia saan 30 % kuukausittaisen alennuksen.

Eli, 930 € yritykseni välttämättömmiin menoihin kuukaudessa. Tähän kun ymppää ruoka yms. muita kustannuksia niin summa pompsahtaa 1330 euroon.



Yleinen ALV prosentti on  ilmeisestikkin 18%. Ennakkopidätysprosentti on alennetusti 9 % uusilla yrityksillä, normaalisti 18 % . Kummatkin tilitetään eri toimistoihin joka kuukausi. Vähän on nyt vielä mutua joutuuko ALV:n tilittämään jos asiakasyritys on esimerkiksi Suomessa.

Ennakkopidätys koskee ainoastaan B-B kauppaa ja otetaan loppuvuoden verotuslaskelmassa huomioon. 

Yrityksen kriittiseksi pisteeksi näin ollen muodostuu 1729 € kuukaudessa veroineen.

Tulovero lasketaan:


Laskin tämän 25 % mukaan. Tulovero tilitetään kvarttaaleittain, joten on varmasti ihan hyvä idea laittaa summa toiselle tilille sivuun odottamaan, ettei vahingossa tule näitä poltettua.

Naimisissa olevilla lapsellisilla perheillä on aivan omat veroprosenttinsa. Nämä tässä esittämäni laskelmat koskevat sinkkua hyvin suuntaa antavasti. Loppuvuoden verolaskelmaan ja palautuksiin/mätkyihin en ota edes kantaa, liian asbstrakti aihe tässä kohtaa.


Entäs jos kaikki menee päin helvettiä ja en saa katettua edes välttämättömiä kustannuksia? Itse ratkaisin tämän etsimällä itselleni sen kahden makuuhuoneen asunnon. Kämppiksen kanssa asumiskustannukset saa tiputettua 50% matalemmiksi. Myös töitä löytyy aina. Hätätapauksessa baariin pääsee aina kantamaan bisseä janoiselle kansalle, jos siis omat bisnekset eivät ota tuulta niin paljon purjeisiin kuin visioissa oli. Sekä säästötili on hyvä löytyä, sieltä voi sitten napsia rahaa siihen tonnikalaan ja espanjalaiseen tortillaan.


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Esimerkki toiminimen verotuksesta Espanjassa

Tässä http://www.advoco.es   tilitoimiston selvitys toiminimen verotuksesta, poimin tärkeimmät pääpointit, mutta sivuilla on huikea määrä lisää tietoa. Seuraavassa postaukessa teen yksinkertaistetun esimerkilaskelman sekä tuloslaskelman ennen veroja.

Example

Bill set up in Marbella as a plumber on 1st January 2012.  He earns fees of 3.000€ on average each month (before IVA which is out of the scope of this example). He doesn't have an office but does have a van which he runs exclusively for the business,  has various tools and materials to buy and advertises online and in the press: in total, and again excluding IVA, he has allowable expenses of 500€ a month. He pays Advoco 59€ to do his books and taxes for him, and 80€ to set him up as autonomo.  He lives with his wife who doesn't work and a 13 year old son.

Social security
His first expense of a tax nature at least will be social security payable at the end of January.  Currently the minimum social security is 254€ a month but it can be more if you take optional cover (e.g. for unemployment) or because you opt to pay more to increase the size of your state pension.

While exemption from social security is very rare, there are some autonomos who pay less than the normal minimum. At present newly registering autonomos who are less than 30 years old in the case of men and 35 in the case of women, get an automatic discount of 30% on their contributions for the first thirty months. They don't need to apply, it is given to them at the point of signing up for social security.


Quarterly income tax
His second tax expense would be in April when his first quarterly autonomo tax bill comes due. This is a form of advance income tax on his earnings. His total billings were 9.000€ (3 x 3.000).  His costs every month are 500€, plus Advoco fees of 59€, thus in total 559€. However he can also claim the cost of his social security, increasing the allowable expenses to around 800€ a month, or 2.400€ for the quarter. This gives a net income of 6.600€ (9.000 - 2.400). In addition Advoco advise him to file a "simplified" autonomo declaration (modelo 130) which is an option available to all businesses with a turnover less than 600.000€ annually and which allows the business to claim a 5% allowance for "difficult to justify" expenses. Bill can deduct 5% of his net income  (6.600 x 0.05 = 330€) automatically and without producing invoices to prove the expense. The taxable income for the quarter is thus 6.270€ (6.600-330).  The tax rate is 20% giving a bill of 1,254€ on top of the 762€ social security he has paid out. The tax is paid directly from his bank account on the 20th of the month following the quarter end (although extensions can be obtained relatively easily).

Annual taxes
in January 2013 Bill will pay his final quarterly tax demand of 1,254€  In May 2013 Advoco will begin preparing his annual tax return (La Renta modelo 100). This is where the tax rates and allowances mentioned earlier come into play. Bill must declare his autonomo income for 2012 at this time, which was 6.270€ per quarter so 25,080€ for the year. He has to add any other income from other sources e.g. bank interest or capital gains. Assuming he has no such income (and nor does his wife) he will pay tax on 25.080€ less personal allowances. He can claim the basic allowance 5.151€ and - assuming his wife has no income - file a joint declaration with an additional allowance for her. In simple terms this is 3.400€ but see Taxation of married couples in Spain for more details, because the calculation of taxes for couples is a bit more nuanced than this implies.

Their child also attracts an allowance of 1.836€. In addition Bill may be able to deduct some of his housing costs whether that be rent or mortgage payments. We will assume no claim for the purpose of this exercise. You may have noticed an "earned income" allowance of between 2.040€ and 4.080€ on the tax rates page. Unfortunately this applies only to income from employment and not self-employment so Bill would not be able to claim it.

His net income after allowances then would be 25.080 less 5.151€ and 1.836€ = 18.093€. The first 17,707 of this is taxed at 24,75% and the remainder (386€) at 30% giving a tax bill of 4,382€ + 116€= 4.498. However his wife's allowance has to be factored in (3.400€ at the basic rate of 24,75% = 842€), which reduces this further to 3.656€.

But Bill does not actually pay over this amount to the tax office. This is because his quarterly payments during the year totalled 5.016€. Since this is more than his liability, he will receive a refund equal to the amounts paid quarterly less the actual tax amount. 5.016 - 3.656 = 1.360€.
In essence the quarterly autonomo bills have done their job of paying Bill's tax liability for the year in advance so when he comes to submit his annual tax (in May/June of the following year) he gets a refund. For autonomos with higher earnings that take them into the higher tax brackets (see the rates table) or who have less in the way of personal allowances, this will not always be the case and they will have more tax to pay.

Effective tax rate
If you count monthly social security as a tax then the total tax paid by Bill has been 3.048€ (social security) plus 5.016€ (quarterly tax) less 1,360€ (renta refund).  That is 6.704€ in total from a gross income of 36.000€ less expenses of 6.000€ (excluding social security and accountancy fees) or 30.000€ giving an effective rate of 22%.


Most people starting a small business or setting themselves up in private practice opt to go autonomo because it is the quickest, simplest and cheapest way of making a business legal. The most common alternative is the limited company ("Sociedad Limitada" or SL).

A less common alternative is a "CB" or "Comunidad de Bienes" which is similar legally to autonomo but is a partnership of more than one individual. Like autonomo the CB is not a legal entity separate from the participants i.e. the owners are fully liable for its debts.

If a profesional autonomo invoices a business for their services then that business must retain 21% of the invoice value to pay to the Agencia Tributaria as advance income tax on behalf of the autonomo. Note that trading autonomos (empresarios individuales) don't have retentions. Also, if the autonomo is invoicing an private customer (not a company or an autonomo) then no retention is applicable. The retention rate is reduced to 9% for autonomos in their first three calendar years.
Note that these retained amounts are not "lost" to the autonomo forever. They are credited when the quarterly returns of income tax are made: 20% of an autonomo's net income for the quarter must be paid to the Agencia Tributaria but credit is given for retentions suffered.
In fact, if an autonomo's income is mainly (70%+) made up of sources which are subject to retention payments, they may choose not to report their profits quarterly and pay the 20% income tax on them.


 IVA/VAT on crossborder purchases and sales is quite a large and complex topic and the rules for cross-border VAT on services within the EU have changed over recent years (see HM Revenue & Customs guide here). As a rough rule of thumb you don't charge VAT on exports of goods and shouldn't be charged it on imports. In terms of services you will mostly not put VAT on services if the customer is a VAT-registered business in another country in Europe, but you will if the service is provided to a consumer or a non-VAT-registered business. If you buy a service from a European business and have not been charged VAT you may still have to account for IVA on it under the "reverse charge" mechanism. There are special rules for certain types of service like hotels, transport and communications.

The golden rule is KEEP YOUR INVOICES. This might seem patronising particularly if you are not new to business but it is worth emphasising. Even if you are not sure whether something is allowable or not it is worth retaining an invoice and asking.
Nothing can be claimed without a proper VAT invoice with your name and NIE on it. A shop receipt or a delivery note, even if it has the correct amount on it and VAT will not do, it has to have your details and NIE on it. If you are buying from a shop such as IKEA or Carrefour it is necessary to take your till receipt to Customer Service and ask for a proper invoice in your name.

http://www.expatforum.com/expats/spain-expat-forum-expats-living-spain/57279-how-much-income-tax-pay-autonomo.html

Asunnon etsintä ja siihen liittyvät asiat

Asunnon etsintään on olemassa parikin lähestymistapaa:

1. Lennä paikan päälle ja asu ensin huoneistohotellissa: 

Tämä on melko suosittu tapa, mutta ei se kaikista edullisin.

2. Laita ilmoitus facebookkiin ja/tai Espanja.org sivustolle

 Pahimmassa tapauksessa saat ainoastaan tarjouksia yksityisiltä henkilöiltä jotka ovat valmiita etsimään sinulle asunnon maksua vastaan.

3. Ota yhteyttä paikallisiin asunnon välitystoimistoihin:

Suomalainen välitystoimisto:

-Kalliimmat kuukausivuokrat
-Välityspalkkio, yleensä puolet yhden kuun vuokrasta
-Takuuvuokra on 1 kk:n vuokra

Espanjalainen välitystoimisto:

-Edullisempi hintataso
-Välityspalkkio, yleensä puolet yhden kuun vuokrasta
-Takuuvuokra on 1 kk:n vuokra
-Todistus kuukausituloista

4. Etsi asunto yksityiseltä henkilöltä:

-Ei välityspalkkiota
-Yleensä espanjan hintataso
-Takuuvuokra 1-2  kk


Vuokra-asunnot ovat yleensä aina täysin kalustettuja. Parhaan käsityksen saat paikallisesta hintatasosta katsomalla asuntoja ensin täältä http://www.enalquiler.com/ ja vertaamalla muualla vuokralla oleviin.

Vuokraan ei yleensä koskaan kuulu vesi, sähkö, kaasu eikä netti. Sähkö on huomattavasti suomea kalliimpaa, joten lähes poikkeuksetta vesi lämmitetään kaasulla. Useimmissa asunnoissa ei ole pattereita, joissain asunnoissa on ilmalämpöpumppu. Älä vuokraa asuntoa jossa lämmitys tapahtuu sähköllä jonka kulutusta et voi itse säädellä.

Pitkäaikaissella  vuokrasopimuksella tarkoitetaan yleensä vähintään 6 kk sopimusta.

Jos muutat syksyllä, ota huomioon että suomalaiset eläkeläiset rynnivät rannikolle samaan aikaan, joten asunnon etsintä  kannattaa aloittaa ajoissa. Keväällä ja kesällä asuntoja on taas enemmän tyhjillään suomalaisilla vuokraajilla.

Tee ennen vuokrausta realistinen laskelma omasta tulotasostasi ja päätä paljonko olet valmis maksamaan. Älä ota kalliimpaa vuokra-asuntoa, vaikka diili vaikuttaisi kuinka hyvältä vaan pidäydy alkuperäisessä suunnitelmassasi.

Oma suunnitelmani oli löytää 2 makuuhuoneen asunto Fuengirolan keskustasta 400 €:lla kuussa. Lukuisten sattumusten ja pienten välivaiheiden jälkeen nappasin oman asuntoni haluamillani spekseillä jo kesäkuussa. 

Tee siis suunnitelma mitä haluat, aloita etsintä ajoissa, mieti miltä alueelta haluat asunnon ja mitä hintaa olet valmis maksamaan. Ja äläkä ala joustamaan vähän sinnepäin olevan tarjouksen kanssa. Älä myöskään anna kenenkään viilata itseäsi linssiin ja suhtaudu tietyllä varauksella suomalaiseen hintatasoon mitä tulee asuntoihin.

Verkostoituminen ja kohdemaahan tutustuminen

Muuttoa ulkomaille kannattaa valmistella huolella ja välttää hetkellisesti tai äkillisesti tullutta "Nyt mä meen" fiilistä. Myöskään asioita pakeneminen ei auta, vaan luultavasti löydän ne edestäsi viimeistään jossakin vaiheessa.

Jos työnantajasi ei lennätä sinua kohdemaahan, vaan lähdet itse, olisi hyvä käydä vähintään lomalla parikin kertaa kohdemaassa. Kulttuurishokki iskee aivan varmasti jossakin kohtaa. Itse muistan olleeni aivan palasina ruokakaupassa jossa kukaan ei puhunut englantia ja yritin etsiä jotain elintärkeää. Tai se kerta kun 4 poliisia jututtaa espanjaksi huoltoasemalla kesken pyörälenkin ja yhteistä kieltä ei ole. Kylmiltään uudessa maassa asuvana shokki saattaa olla uuvuttava kokemus. Pahimmillaan se musertaa ja lamauttaa niin että mistään ei tule yhtän mitään.

Tutustu paikallisiin suomalaisiin ja ota selvää etukäteen mahdollisimman paljon. Vaikka et olisikaan viellä selvillä siitä mitä aiot paikan päällä tehdä, niin kontaktit siloittavat uutta elämääsi myöhemmin huomattavasti. On aina helpompaa kysyä tutulta terveydenhoitajalta paikallisesta terveydenhuollosta tai yritystä pyörittävältä henkilöltä mistä löytyy hyvä paikallinen tilitoimisto. Yleensä ihmiset vastaavat kysymyksiin mielellään. Suomalaisia tapaa helpoiten paikallisissa baareissa joita en nyt tässä ala listaamaan.

Facebookissa toimii lukuisia ryhmiä, mm. aurinkorannikon asunnonvälitykseen, työpaikkoihin ja tavaranvaihtoon liittyen. Jos bongaat mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen jossa sinun ja työnantajan speksit kohtaavat, älä epäröi lähettää työpaikkahakemusta vaikka et vielä paikkalla olisikaan. Tämä saattaa myöhemmin poikia hyviä kontakteja suuntaan jos toiseen. 

Useimmat työpaikat täytetään tuttujen välityksellä: joku tuntee aina jonkun joka olisi hyvä tähän hommaan. Mol.fi:ssä taas edustettuina ovat lähinnä puhelinmyynti.

Faktoja:

-Espanjassa palkataan mieluiten autonomona (toiminimi) tai pimeänä. 
-Tuntipalkka on noin 7-10 euroa.
-Minimipalkka/kk vähän yli 600 euroa (nettona).

Yleisimmät työpaikat aurinkorannikolla: 

-Puhelinmyyjä
-Tarjoilija
-Baarimikko
-Kokki

Näissä töissä yleensä suomen kieli riittää. Mikäli haluat paremmin palkattua työtä, on useimmiten vaatimuksena suomen, englannin, ruotsin ja espanjan kielten hallitseminen. Nettopalkka näissä asiakaspalvelutöissä pyörii useimmiten 1300-1500 eurossa.

Jos taas puhut hyvin englantia, kannattaa tähyillä englantilaisesta yhteisöstä töitä ja verkostoitua myös sinne. Thinkspain nimisellä sivustolla on myös listattuna työpaikkoja ja ilmaistu selkeästi kielivaatimukset. 







Mistä kaikki alkoi

Heinäkuusta 2012  elokuuhun 2013 mennessä olin ehtinyt vierailla aurinkorannikolla jo yhteensä 11 viikkoa. Tässä kohtaa ajatus oli jo kypsynyt sille asteelle, että seuraavalla kerralla tulisin jäädäkseni enkä enää palaisi Suomeen. Vuoden verran olen ehtinyt hioa toimintasuunnitelmaani, etsiä tietoa ja punnita sitä onko tässä mitään järkeä.

Todella harva on oikeastaan suhtautunut asiaan positiivisessa hengessä ja reaktiot ovat olleet todella kirjavia. Kohteliaimmat skeptikot ovat olleet vaitonaisia. Tiivistetysti voisi sanoa että ennakko-odotus on että tulen kuolemaan nälkään työttömänä, kykenemättä maksamaan laskujani ja samalla teen elämäni suurimman virheen maailman kurjmmassa ja huonoimmassa maassa.

Tämä virhe tulee tapahtumaan 1.9 jolloin laskeudun Malagaan.

Blogissa tulen käymään läpi asunnonhankintaan, muuttoon, verotukseen, oman yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä asioita. Tarkoitus on koota omakohtaisiin kokemuksiin liittyvä tietopankki hyödyttämään muiden Suomesta pois haluavien prosessia ja olla samalla viihdyttävä lukukokemus.

Yleensä sanotaan että jos et itse seiso tuotteesi/unelmasi/tavoitteesi takana, niin kukaan muukaan ei siihen usko. Ulkomaille muutossa tämä ei tunnu pätevän; vaikka itse uskot ja seisot tekemistesi takana, luottoa lähipiiriltä tai oikeastaan keneltäkään muulta löytyy todella vähän. Älä siis masennu, vaan puske sitä kohti mitä haluat tehdä muiden sanomisista ja mielipiteistä huolimatta. Se olet sinä joka elät omaa elämääsi. Onni ei löydy elämällä muiden suunnitelmien tai mielipiteiden mukaan.

Tähän kaikkeen pätee pyöräilystä tuttu sääntö numero #5: Harden the fuck up.